Introvertin monet kasvot

Miksi ihmisten seura syö introvertin energiaa siinä missä se lataa extrovertin akkuja? Mistä oikein on kyse näiden ei-ujojen ja hiljaisten ihmisten kanssa, joilla on kokonainen maailma mielensä sisällä. Mitä ihmisen mielessä tapahtuu kanssakäymisen aikana?

Kirjoitin mielestäni parhaimman blogaukseni Introvertin hymy kesäkuun 2017 alussa. Avaan siinä porttia mieleeni ja se varmasti kosketti monia – monia introvertteja ainakin, joiden mielestä oli hienoa pukea sanoiksi, minkä he tuntevat. Olen usein viitannut kirjoitukseeni tai laittanut jonkun tutun lukemaan sen, jotta he ymmärtäisivät minua paremmin. Muistelin tässä taannoista JCI maailmankokousta ja siellä oli Global Villagessa semmoinen kuin ”Introvert lounge”. Ilmeisesti tilaa oli liikaa ja jollain välähti. Ja minuun se kolahti!

Introvert lounge oli iso halli, jossa oli sijoiteltu todella harvakseltaan sohvaryhmiä tai pöytiä. Vaihtoehtona muihin usean tuhannen ihmisen täyttämiin tiloihin tuolla suorastaan ”pystyi hengittämään”. Oli tilaa, kukaan ei ollut liian lähellä. Sohvaryhmän ja seuran sai valita aika tarkkaan. Jos istui sohvalla, niin näki jo kaukaa, jos joku lähestyi. Oli kutakuinkin levollinen olo. Ah, rauhaa… tutustuin Japanilaisporukkaan ja olin loppuillan heidän kanssaan. Tungoksessa en olisi ikinä voinut keskittyä uusiin ihmisiin.

En kerro teoriaa enkä siteeraa ketään – en yritä kertoa yleismaallisuuksia tai totuuksia – kerron omasta kokemuksesta ja mielipiteestä. Itselle erilaisten tunteiden tunteminen ja käsittely ovat erittäin vapauttavaa ja ihanaa. Ongelmaksi muodostuu se, kun toinen – varsinkin ei kovin tuttu ihminen – katsoo minua kasvoihin ja näkee mitä tunnen. En halua, että minua tutkitaan tai analysoidaan (koska sitähän minä teen muille ja oletan muiden toimivan samoin). Ne ovat minun henkilökohtaisia tunteita. Joudun siis laittamaan naamion kasvoilleni.

Introvertin naamio on kasvojen ja ilmeiden sääntelyä. Joko täytyy samaistua porukkaan ja nauraa samaan aikaan. Joskus taas jokin asia voi laukaista aivan hillittömän hauskan jutun pään sisällä, mutta kokemuksesta tietää, että tuossa tilanteessa ei saa nauraa. Joudumme jatkuvasti estämään ja säätelemään kasvojamme. Useimmiten vielä tunteemme lähtevät nollasta sataan sekunnin murto-osissa. Tämän vuoksi ihmisten parissa oleminen on niin raskasta ja syö energiaamme. Emme koe, että voisimme olla oma itsemme. Olemme asiakeskeisiä, tykkäämme ajatella asioita. Silloin ei usein naurata. Silloin ei vaihdeta tunteita vaan toimitaan asiatasolla.

On epäolennaista, olemmeko oikeassa vai väärässä. Ei aina ole kyse järkiasiasta vaan tunteesta. Introvert loungessa oletin siellä muiden olevan myös introvertteja. Muiden introverttien seurassa on hauska olla, voi olla oma itsensä ja jos iskee nauru – niin muut ymmärtävät mistä on kyse – ja varmasti kertovat, jos haluavat kuulla juttuni – minun ei tarvitse kertoa sitä, jos en halua. Tuolla loungessa penkkien välimatka, rauhallinen voimakas punainen valo ja pieni ryhmä tekivät hyvän olon. Tuli olo, että ”joku ymmärtää minua”. Sehän on se perustunne, mitä jokainen ihminen hakee. Hyväksyntää sellaisenaan.

Moni ihminen on joutunut tai saanut syystä tai toisesta opetella erilaisia rooleja. Ne ovat erilaisia naamioita ja käytösmalleja, joihin hypätään eri tilanteissa. Introvertti voi nauttia roolissa olemisesta, mutta tällöin kyseessä on enemmänkin tiedostettu rooli ja vaikkapa näytelmätilanne. Kaikkein rankin rooli on se, jos toinen ei tiedä eikä saakaan tietää sinun vetävän roolia. Se syö energiaa ja tuntuu ikävältä. Tämänlaiseen tilanteeseen voi ajautua, jos on esimerkiksi tehnyt väärän arvion tilanteesta. Tällöin kerta toisensa perään sitä esittää jotain mitä ei ole, vaikka ehkä saisi olla oma itsensä.

Toisaalta introvertit osaavat olla hyvinkin ilmeikkäitä ja omia itsejään. Joskus jopa naamio voi olla korostettu oma tunne, jossa viihtyy varsin hyvin – voi jopa vetää sitä niin 110% ihan vain ärsyttääkseen muita. ”Ai miksi, no ihan vain siksi, että imette mun energiaa”. Mutta lopulta sekin alkaa uuvuttaa. ”Tarvitsen pienen hetken olla ihan rauhassa, yksin. En minä olekaan kuin extrovertit – huh – hetken jo luulin olevani” =)

En osaa kertoa kuin arvauksia extroverttien tavasta latautua toisista ihmisistä. Uskon heilläkin olevan erilaisia rooleja ja heidän pukevan niitä eri syistä. Mielestäni roolin vetäminen ja esimerkiksi asioiden vääristely ei ole vain jommankumman ihmisryhmän ominaisuus. Me molemmat haemme samoja asioita, mutta eri keinoin. Haluaisin väittää, että introvertit useammin ajattelevat ennen kuin sanovat – kun taas extrovertit useimmiten sanovat ennen kuin ajattelevat. Ainakin oman kokemukseni mukaan on näin. Mutta se kyllä liittyy enemmän aivojen prosessointiin ja kognitiiviseen käyttäytymiseen kuin introverttiyteen.

Työrooli – isä/äitirooli.. välillä elämässä tarvitaan rooleja niitä pitääkin olla. En yritä sitä sanoa, halusin vaan avata vähän sitä – miksi introvertit kaipaavat omaa aikaa ja vetäytyvät itseensä. Meillä hyvä dialogi menossa sisällämme, älä häiritse =)

 

Selvitä oletko sinä intro- vai extrovertti. Tee meidän ilmainen EgoSwot-testi