Häviäminen on vaikeaa. Mitä harvemmin häviää, sitä vaikeampaa se on. Joskus jopa häviämisen kokemus voi estää kokeilemasta mitään epäonnistumisen pelon takia. Tällöin koko elämä on aika rajoittunutta. Tappio maistuu pahemmalta kuin Rakia, Camparituoremehu ja Bloody Mary yhteensä. Kuitenkin tätä makua pitäisi nauttia kuitenkin silloin tällöin – jottei elämä rajoittuisi liikaa.
En olekaan pitkään aikaan mitään kirjoitellut. Oli aika kiireinen syksy ja nyt alkaa helpottamaan. On aika kertoa karvaasta kokemuksesta, joka tuntuu vieläkin pahalta – mutta eteenpäin on mentävä. Hain Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vuoden 2018 viestintäjohtajaksi. Hävisin vaalit reilusti kahdelle vastaehdokkaalleni. Voittajan julkistuksen kohdalla ihmisten noustessa taputtamaan lähdin jo kävelemään ulos koko tilasta. Ei ollut minusta miestä onnittelemaan voittajaa heti silloin, myöhemmin illalla gaalassa kyllä.
Nousin pöydälle toukokuussa heti kun sai avata vaalikampanjan sääntöjen mukaan. Olin suunnitellut tätä hommaa jo pidempään. Lähetin äänestäjille ja päättäjille keväällä ja syksyllä paperikirjeitä – tein paljon muutakin kampanjaa mm. videoita, kuvita, ulkoista- ja sisäistä viestintästrategiaa. Minulle osoitettiin mentori ja kävimme hänen kanssa useita mentorointipalavereja. Tein kahdeksan valmistautumistehtävää. Vastaehdokkaani ilmaantuivat vasta syksyllä. Muiden kiireiden takia en ehtinyt kiertämään alueiden vaalikokouksia kampanjoimassa henkilökohtaisesta – varsinkin kun johdon oman alueeni vaalikokouksen. Tein siis todella paljon työtä – olisiko lisätyö auttanut – sitä ei voi koskaan tietää.
Kaikki huipentui Kiss My Business vaalikokoukseen Turussa, joka keräsi yli 1000 osallistujaa. Perjantaina pidin hyvin harjoittelemani Pecha Kucha puheen kaikille Suomen Nuorkauppakamareiden paikallisyhdistysten puheenjohtajille. Lauantaina aamulla oli vaalitentti ja sitten vaalit olivatkin päivällä kahden jälkeen. Pää kolahti pohjaan todella kovaan – piti vähän nestemäistä pumpulia laittaa väliin heti vaalituloksen jälkeen.
Mitäkö opin? ”No en ****u mitään, kakka lafka” pyöri päässä ensimmäiset päivät. Tiesin kuitenkin kyseessä olevan itseään suojelevien tunteiden tuotoksia, ei järjen. Olin sentään sen verran järjissäni, että pidin kiinni sopimuksesta vastaehdokkaani kanssa jakaa paikka viestintätiimissä toisen kanssa. Se kyllä ”söi miestä” (eikun anteeksi henkilöä), mutta en halunnut olla toimeton ensi vuonna. Tiesin myös, että nämä ajatukset ja tämä tunne lakkaa ennen pitkää – näin on tapahtunut.
Kauanko tappion tuska kestää on täysin liitoksissa nähtyyn vaivaan ja häviämisen kokemukseen. Itselle mitä teen jonkin asian eteen, näin suhteellisen paljon vaivaa ehdokkuuden eteen ja en ole tottunut kovin usein häviämään – koska teen asiat yleensä todella hyvin. Kokemus oli todella karvas. En ole vieläkään halunnut käydä mentorini kanssa läpi, mitä olisin voinut tehdä toisin tai missä meni vikaan. Täytyy karistaa viimeisetkin huonot fiilikset pois niskasta, että voi alkaa ottaa vastaan tietoa ja kehittyä taas hieman yksilönä.
Tappion jälkeen näin ystäväni Elnan postauksen Facebookissa. Hän oli hävinnyt toiset vaalit ja hän korosti sitä, että ehdokkaaksi lähteminen on jo suoritus sinänsä. Siinä astuu täysin esille muiden ihmisten kritisoitavaksi. Seisoo ”alasti” muiden edessä täysin paljaana ja ilman suojaa. Huomasin samaa – oma minuus liitetään haettavaan titteliin ja se on todella rankka kokemus. Jos tulee tappio, niin olo muistuttaa kyllä todella vahvasti fiilistä kun alakoulussa joukkueen ankkurit valitsevat ihmisiä ja sinä jäät viimeiseksi. Kiitos Elna siitä kirjoituksesta, koska se sai pari auringonsädettä paistamaan risukasaani.
Elnan postauksesta muistin vuosi sitten kirjoittamani kirjoituksen miten johtaminen kuluttaa. Aloin ymmärtää, että vaikka ehdokkuus ja tappio on erittäin vahvasti liitoksissa minuun, niin en minä ole huono ihminen. Minä olen edelleen maailman paras Karl-Johan Spiik ja hyvä sellaisenaan. Nyt tuli tappio, mutta se on vain kuoppa elämäntiellä. On todella tärkeä saada näitä kuoppia ja oppia käsittelemään negatiivisia tunteita. Ilman sen käsittelyn taitoa sitä voi sulkea elämästään isoja osioita vain vihastuksen tai pelon takia. Kehittyminen ei tarvitse tapahtua heti ja jokaisella on oikeus tunteisiinsa – mutta aikuisina ja älykkäinä ihmisinä meidän tulee myös oppia menneistä. Se pitää tehdä sitten myöhemmin, kun on parempi olo – sitä ei saa jättää tekemättä tai silloin kaikki todellakin on ollut turhaa!
Jos ystävänne tai läheisenne on ehdolla – lähes mihin tahansa mikä ratkaistaan vaaleilla. Antakaa tukenne tai osoittakaa arvostuksenne. Se on rankka kokemus, oli se sitten oman yhdistyksen hallitus, eduskuntavaalit tai kaupunginvaltuusto. Jokainen laittaa itsensä ja persoonansa likoon tuolloin. Jokainen panostaa suoraan suhteessa siihen kuinka suuri motivaatio on päästä ko. virkaan. Moni ehdokkaista ei varmasti ole koskaan ennen tehnyt kampanjaa – joten aihe on vieras. Kokenut kampanjapäällikkö on ehdoton avustaja. Minulla tämänlaista ei ollut – olisi pitänyt olla.
Kun ystävänne tai läheisenne häviää vaalit ja maistaa tappion karvasta makua. Ole läsnä, ole paikalla ja muistuta häntä kuka hän on edelleen – vaikkei kyseiseen virkaan päässytkään. Tosi moni tuli taputtelemaan selkää ja sanoi ”näitä sattuu”. En osaa sanoa oliko se oikea vai väärä kommentti, mutta älä missään nimessä ala puimaan vaalitulosta asiapohjalta, jos ehdokas itse ei tee sitä. Ja vaikka tekisi, niin älä lähde siihen mukaan, jos on tuore juttu. Anna hävinneelle aikaa prosessoida ja käsitellä asia haluamallaan tavalla. Se johtaa parhaiten onnistuvaan oppimiseen epäonnistumisesta.