Tulevaisuuden työelämässä palkataan luovuutta

Julkaistu Kaarina-lehdessä 10.3.2021

Kuljemme kohti maailmaa, jossa rutiininomaiset ja toistettavat työt automatisoidaan roboteille ja tekoälylle. Uusia työpaikkoja ilmaantuu tilanteisiin, jossa tarvitaan päätöksentekoa ja luovuutta ennalta odottamattomissa tilanteissa – jotain missä vain ihminen pärjää hyvin. Työelämässä puhutaan jatkuvasti itseorganisoituvista tiimeistä, jotka koostuvat itseohjautuvista ihmisistä. Itseorganisoituvat tiimit toimivat ilman esihenkilöä ja pystyvät reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, koska tiedon ja päätökset tulevat nopeasti ilman hidasta ja kankeaa hyväksyntäprosessia.

Työn ei tarvitse enää olla vain työtä, se voi olla mukavaa, muuttuvaa ja motivoivaa. Mitä enemmän työn luonne tukee itseohjautuvuutta, sitä suurempi on työntekijän sisäinen motivaatio eli sisältä kumpuava halu tehdä työtä. Mieti vaikka mökkireissua – haluaisitko sinä, että joku muu kertoisi mitä saat tehdä siellä, kenen kanssa ja mihin aikaan? Päin vastoin, joku saa idean reissusta, kutsuu muita kasaan ja alkaa suunnittelu. Yksi on kiinnostunut kalastamisesta, hän hoitaa veneen ja kalastusvehkeet sekä rekrytoi kalaporukan. Toinen on kiinnostunut ruoasta, hän kyselee muilta budjetin ja valtuuden hoitaa ruokapuolen.

Vapaa-ajalla toimimme jatkuvasti itseohjautuvasti itseorganistuvissa ryhmissä. Mökkireissu on selkeä esimerkki, miten luontaisesti me kaikki sen osaamme. Kun päästään mökille, vannoutunut saunoja on jo hakkaamassa halkoja ja lämmittää saunan iltapäiväksi. Häntä kiitetään ja kehutaan, koska tarttui työhön ja hoiti sen. Samalla tavalla työelämän tulee toimia. Itseorganisoituvat tiimit ja organisaatiot alkavat olla tätä päivää.

Perinteisen organisaation muuttaminen itseorganisoituvaksi on haastavaa eikä aina edes tarpeellista. Itseorganisoituvuus ei sovi stabiileihin ympäristöihin, siellä hierarkkinen malli toimii paremmin. Itseorganisoituvuus vaatii aina nykyisten rakenteiden purkamista ja on osattava tunnistaa, milloin ketteryyttä tarvitaan. Kannattaa muistaa, että ketterä organisaatio on aina vähän rikki – eikä sitä kannata korjata!

Jos jäit miettimään, miten sinä voit vaikuttaa työpaikkasi itseohjautuvuuteen ja tiimin toimintaan, olen tehnyt aiheesta verkkokurssin. Tutusta kurssiin ja katso ilmainen johdanto!

Jos haluat ylipäätänstä olla mukana pohtimassa itseorganisoitumista ja osallistua keskusteluun, osallistu ilmaisiin meetuppeihin aiheen tiimoilta.