Taso 6: Luottamus

Ominaisuudet

  • Luottamuksen myötä halu viettää myös vapaa-aikaa yhdessä kasvaa
  • Uskallus puhua avoimesti tiimin kesken mistä tahansa
  • Jatkuva treenaaminen ja parantaminen
  • Avoin luottamus kollegoihin
  • Työparien muodostuminen

Merkitys:
Tiimi on kuin perhe, mutta työelämäsn puolella. Keskinäinen arvostus on muuttunut luottamukseksi eikä virheitä pelätä tehdä tai astua toisten varpaille. Luottamus toisiin on kuin perheessä eikä pienet kivet kengässä aiheuta kitkaa tiimissä. Tällä tasolla tiimi tai sen jäsenet viettävät aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella. Nyt ollaan sillä tasolla, että jopa ”vittuilu on välittämistä”, sillä luottamus on ansaittu ja rakennettu. Jos joku vaihtaa tiimiä tai työpaikkaa, tiimissä tunnetasolla tulee menetyksen fiilis – mikä on täysin tervettä ja normaalia. Jokainen tiimin jäsen on sitoutunut tiimiin ja muihin jäseniin ja tiimi on enemmän kuin vain työporukka.

Tällä tasolla ei ole enää vaatimuksia vaan ominaisuuksia. Jos ominaisuudet eivät täyty, on vikaa alemmilla tasoilla. Keskinäisen arvostuksen (taso 5) pitää olla kunnossa, jotta todellinen luottamus ihmisten välillä voi syntyä. Tästä syystä ei enää listata asioita, joita voisi tapahtua, jos vaatimukset eivät täyty.

Itseohjautuvuuden hierarkia on Karl-Johanin luoma malli itseohjautuvan tiimin kahdeksasta tasosta. Mallin pohjana toimi 19 artikkelin sarja itseohjautuvuudesta ja itsensä johtamisesta vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla. Loppuvuoden tarkoituksena on esitellä tasot ja laajentaa teoriaa koskemaan koko organisaatiota.