Supernopea orgaaninen prosessori – intuitio

Jokaisen meidän mielessämme on supernopea informaation prosessointijärjestelmä, jolla voi yhdistellä tietoa mielin määrin ja tuottaa sitä mikrosekunneissa – välähdyksinä. Yksi välähdys voi sisältää satoja lauseita, tuhansia kuvia ja lukemattomia tunteita. Kyseessä on intuitio ja sitä voi treenata. Intuition käyttö voidaan ottaa osaksi organisaatioiden päätöksentekoprosessia, mutta se pitää tehdä suunnitellusti ja pohjautuen valittuun strategiaan. Se ei tarkoita, että tehdään mitä sattuu hetken mielijohteesta ja juostaan kuin päättömät kanat.

Olen lukenut kirjaa Itseohjatuuvuus ja intuitio, joka sai minut tajuamaan aivan uusia asioita mielestämme. Luin aikoinani Kahnemanin Thinking Fast and Slow (löytyy myös suomennettuna), jonka pohjalta en osannut arvostaa vielä nopeaa puolta. Ehkä olin itse vasta tuossa kohtaa selättänyt hitaan puolen ja päässyt epämukavuusalueen epämukavuudesta ja oppinut käyttämään aivojani. Nyt kun olen lukenut TMI-kirjaa, harjoittanut meditaatiota pari vuotta ja opetellut alimielten toimintaa ymmärrän paremmin kuinka suuri voima meillä on käytössä mielessämme.

TMI-meditaatio pyrkii yhdentämään alimielet ja ratkaisemaan konfliktit. Alimieli esitellään toiminnallisena moduulina tai osa-alueena mielessämme. Alimielten määritelmä (The Mind System-teoria) ei ota kantaa teknisesti aivojen tai mielen toimintaan. Määritelmä ei yritä selittää miten hermoimpulssit tai missä osa-alueissa tieto liikkuu, vaan mitä meillä on mielessä ja mitkä asiat vaikuttavat toisiinsa ja miten / missä suhteessa. Alimielten kommunikointia keskenään kutsutaan tietoisuudeksi, joka on tuo hidas, älykäs, hallittu ja ihmisyyden perusta. Päihteillä ja meditaatiolla voi päästä perille, miten alimielet kommunikoivat keskenään, ns. bittitasolla – tietokoneessa kyseessä olisi ykkösiä ja nollia.

Intuitiot ja niiden harjoittaminen

Itseohjautuvuus ja intuitio kirjassa esitellään erilaisia intuitioita mm. strateginen intuitio (keksijöiden ja visionäärien intuitio), asiantuntijaintuitio (tutut tilanteet), suora tietäminen (noeettinen tietäminen), ydinminän intuitio (elämänkaari-intuitio ja totuusintuitio) sekä yhteisöllinen intuitio (Jung). Näitä intuitioita tarkastellaan erilaisten ominaisuuksien (visuaalinen, auditiivinen, tuoksut ja hajut, kehontuntemus) sekä olemassa olevan kirjallisuuden pohjalta. Kirjoitan näistä oman kirjoituksensa seuraavaksi.

Intuitioharjoituksia on monia erilaisia. Yksi esimerkki on hiljentyä yhdessä (mindfullness tai meditaatio) ja kirjata ylös tämän jälkeen kaikkien ideat ja ratkaisut. Intuitiivisen vaiheen jälkeen käydään intuitiivisesti tuotetut asiat läpi järkipohjaisesti. Tällä tavalla käytetään intuitiota ns. ideointivaiheeseen. Ideointia voidaan ohjata tekemällä alustamalla tilaisuus visuaaliesti ja/tai auditiivisesti ja siten ohjata mitä tietoa alimielet tuottavat meille seuraavaksi salamananopeasti. Kirjoitan erilaisista harjoitustyypeistä oman kirjoituksensa intuitioiden esittelyn jälkeen.

Intuitiotyöskentelyä varten ei tarvitse meditoida TMI:n parissa, mutta kyllähän sen auttaa, kun pystyn näkemään mitä alimielissä tapahtuu. Voin ohjata paremmin alimielten kommunikaatiota ja päämäärää, jolloin intuitiokin on paremmin ohjattavissa. Vaikka idea onkin antaa automaattisten alitajunnan prosessoida tietoa vapaasti, siihen voi myös vaikuttaa ja sitä voi seurata vierestä. Teen TMI-kirjan harjoitusta Still Point – ehkä siksi tämä aihe resonoi niin vahvasti minuun juuri nyt. Harjoituksen opetteluun voi mennä päiviä tai viikkoja, vasta kaksi harjoituskertaa takana.