Karl-Johan "Kalle" Spiik

Category Tunteminen

Prätkähiiri puussa – rentous on valmentavan johtamisen edellytys

Havahduin aamujoogan jälkeen juodessani kahvia siihen, että Vinski prätkähiiristä tuijotti minua. Hänen kasvonsa muodostui puuhun oksista. Olin taas kahden vaiheilla, oliko tunnin mindfulness harjoitus tehnyt tehtävänsä, mutta tämä naulitsi sen. Stressi oli hävinnyt alkuunsa, kun mielikuvitus oli ottanut vallan. Työpäivää… Continue Reading →

Suorittaminen haitallista?

Olen koko elämäni ollut ylisuorittaja. Vasta viimeisinä vuosina olen havahtunut siihen ja kirjaimellisesti sen haitallisuus pysäytti minut. Kävin keskustelua minua nuoremman nuorkauppakamarilaisen kanssa keynote-esitykseni jälkeen. Hän kertoi nauttivansa siitä, että saa niin paljon aikaan. Pohdin omaa uraani taaksepäin ja täytyy… Continue Reading →

Työkalu tunnetyöskentelyyn

Matkani Tulevaisuuden taitoja tässä ja nyt -työpajoissa alkoi marraskuussa 2021. Aluksi minulle tuotti hankaluuksia laskeutua työpajaan ja keskittyä yhteisiin tekemisiin. Olin tottunut erilaiseen tekemiseen, eikä pysähtyminen ollut helppoa. Käytin apuna omia neuvojani sulkea muut viestintäkanavat. Työpajojen toiminnalliset harjoitteet yhdessä mielenkiintoisten… Continue Reading →

Tulevaisuuden supervoimat nyt kirjakaupoissa

Osallistuin Terhi Takasen Tulevaisuuden taitoja tässä ja nyt -työpajoihin aika paljon tietämättä mitä ne pitivät sisällään. Olin saanut häneltä kaksi henkilökohtaista coachausta aiemmin, joissa pääsin rakentamaan oman tulevaisuuskompassini. Olen vuoden 2021 aikana käynyt valtavan henkisen prosessin läpi. Vuoden 2020 syksyllä… Continue Reading →

Tunteet tulevaisuuden työelämätaitoina

Olen kuullut viimeisen kymmenen vuoden aikana monesta eri suunnasta, miten ihmiskunta on siirtymässä järkiajasta sydänaikaan. En ole ymmärtänyt täysin mitä se tarkoittaa. Tänä vuonna olen keskittynyt löytämään itseni ja tutustumaan tunteisiini. Olen alkanut ymmärtää, miksi tunneasiat ovat tulevaisuuden työelämätaitoja. Tunneasioita… Continue Reading →

© 2022 Spiik.Net — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenUp ↑