Kun on rankkaa, lue Aku Ankkaa

Onpa tullut vähän rakoa kirjoittamiseen. On ollut todella kiirettä ja stressavaa – niin töissä kuin kotona sekä kamaririntamalla. Ei ole jaksanut kirjoittaa ja välillä suoraan sanoin ollut niin ahdistavaa, ettei ole halunnut kirjoittaa niitä ajatuksia ylös. Nyt alkaa tulla vuosi täyteen blogailua ja pitäisi vaihtaa kieli englanniksi. En tiedä jaksanko tai huvittaako edes. Ei ole mitään sanottavaa englanniksi, ei ongelma ole sen kirjoittaminen. Joka päivä sitä kirjoitan ja puhun töissä. Tuntuu vaan, että ilmaisen itseäni paremmin suomeksi.

Luin tuossa jotain vanhoja kirjoituksiani. Aika huonoja, subjektiivisia ja tunteellisia postauksia oli. Vähän hävettikin muutama kirjoitus. Käväisi mielessä koko blogin poistaminen. Se meni ohi. Voi olla, että mun kirjoittelut oli tässä nyt pieneltä ajalta, voi olla, että saan kipinän taas ensi viikolla. Tämä blogi on minulle ollut osaksi kirjoitusharjoitus ja osaksi keino tuota ajatuksiani julki. Se toiminut erittäin hyvin ja kirjoittamistaitoni on parantunut huomattavasti.

Stressaava elämäntilanne voi yllättää – minulle se tuli kyllä ihan tiedostaen. Piti oppia sanomaan ei ja pyytämään apua. Oli ihan mielenkiintoinen vaihe, ulospäin ei ehkä näyttänyt siltä. Joku varmasti mietti, että miten nyt kaiken tuon keskellä päättää vielä lähteä hakemaan aluekokouksen järjestelyoikeuksia ja taloa rakentamaan. Kyse on persoonasta – minä olen vilkas mieli – minä olen kehoni – minä olen ajatukseni. ”Ei villi sielu viihdy seurassa pataluuskien” sanoi Aste laulaessaan Spacemaniä, siinä mennään läpi seinän.

Kun päässä laukkaa jatkuvasti ja jalat väpättävät rauhattomasti, ei pysty olemaan paikoillaan. Pitäisikö silloin edes olla paikallaan? Kyllä se on ok vapaa-ajallakin puuhata kaikkea ja olla liikkeessä. Tärkeintä on löytää omat rajansa ja tunnistaa oma väsymys. Mielenkiintoinen ja kiva projekti antaa energiaa. Sitä kutsutaan intohimoksi. Liian monen kivan asian tekeminen yhtäkkiä taas on tukehduttava kokemus. Pitää tunnistaa ne omat rajat ja tehdä sopivasti, jättää sopivasti rentoutumiselle. Jokaisella meillä on erilainen tapa rentoutua. Minä pidän itse siitä, että tehdään jotain. Liikutaan, puuhataan ja keskustellaan – kuitenkin sisältäen mahdollisuus lopettaa kun tulee väsy.

Kaikkia asioita ei kuitenkaan voi lopettaa kun väsyttää, mutta silloin voi resursoida uudestaan voimavarojaan ja priorisoida. On tärkeä osata tunnistaa mikä on oikeasti tärkeää ja miten priorisoida loukkaamatta muita. Tämän jälkeen vielä tärkeämpää on omata kyky toimia kuten on suunnitellu. Tätä jälkimmäistä kykyä tuntuu välillä monelta puuttuvan ja silloin usko suunnitelmiin karisee. Toinen ääripää on orjallinen suunnitelmien noudattaminen ja turhautuminen jokaisesta muutoksesta. Elämä on tasapainoilua. Aina löytyy ääripäät, aina kun tuntuu hyvältä tai pahalta sitä on luultavasti jommassakummassa ääripäässä. Harvemmin keskellä huomaa olevansa keskellä. Silloin kun ei ole mitään mistä valittaa, silloin kannattaa nauttia – vaikka silloin juuri ei sitä tajua.

Toiselle ihmiselle yhden asian suorittaminen päivän pakollisen työn jälkeen on suuri ponnistusta. Toisenlainen ihminen juoksee loppuillan harrastuksesta toiseen tehden asioita yömyöhään asti. Kumpikin saa elää kuten haluaa. Tärkeintä on tunnistaa omat rajat ja kommunikoida se läheisille ja ystäville. Joskus ystävän kommentit siitä, ettei ehdi tai jaksa nähdä voi tuntua ikävältä. Joskus selitykset tuntuvat aivan käsittämättömän typeriltä, mutta silloin tuo ystävä ehkä onkin ylirasittunut. Haluaa vain olla rennosti. En koskaan uskonut kokevani sitä, mutta kyllä se uupumus minutkin melkein nappasi. Piti hillitä tahtia, piti keskittyä lapseen. Piti löytää se mikä on tärkeintä minulle. Se on koti metsän keskellä.

Tämä ei ole nyt se kirjoitus ”Isäksi kasvaminen”, mutta uskoisin tämän olevan myös sitä. Wilhelmillä on nyt ylhäällä neljä hammasta ja alhaalla kaksi. Kuolaa tulee, konttausta menee ja vauhtia on. Niin on isälläkin. Nyt kerätään hetki hiljaisempaa eloa ja kuun vaihteessa laitetaan vauhti päälle ja heinäkuuksi hiljennytään taas odottamaan elo- ja syyskuun rutistusta.

Kun alkaa ahdistaa, kannattaa laittaa informaatioteknologia sivuun. Onko se Iffin vai minkä vakuutusyhtiön ”offline”-kampanja. Se on aivan loistava. Itse olen pidempään pyrkinyt siihen, että tekniikka lähtee pois kourasta illalla ja tulee siihen takaisin vasta kun lähtee ulos ovesta töihin.

Välillä kun on rankkaa.. on ihan ok lukea Aku Ankkaa.