Jokainen meistä on koittanut ymmärtää ystävää, joka puhuu ”siitä ja kun ne tuli ja teki sen ja tällöin siitä tuli mahdollista”. Pronominiviidakko iskee päin kasvoja ja jollei ole tasan tarkkaan samalla aaltopituudella tai tiedä kontekstia, niin ei ymmärrä yhtään mistä toinen puhuu. Vaihtoehtona olisi kertoa, että ”kun vanhempani tulivat ja antoivat Timolle luvan, niin hänen oli mahdollista hakea ulkomaille opiskelemaan”, jolloin viestin ymmärtää kuka tahansa (sivullinenkin). Helppoa, eikö?
Kun toisen henkilön puhe muistuttaa enemmän pronominioksennusta kuin suomea, on minun todella hankala kuunnella. Mikäli henkilö on tärkeä tai olen kiinnostunut aiheesta, alan tehdä tarkentavia kysymyksiä. Jos henkilö ei ole väsynyt ja aivot toimivat, niin hän pystyy ”skarppaamaan” ja korjaamaan puheensa. Vaihtoehtoisesti häntä alkaa ärsyttämään keskeyttämiseni. ”Eikö toi nyt ymmärrä yhtään?” Varsinkin kun ajatteleminen tahtoo luoda semmoisen pienen kiristyksen fiiliksen korvien väliin, niin vastapuoli luultavasti kokee ja ajattelee ”tuo teki minulle ikävän olon”. Vaikka oikeasti olin kiinnostunut asiasta ja koitin ymmärtää.
Usein edellä kuvatun kaltaisen tilanteen keskustelu loppuu siihen, että kummallekin jää ikävä fiilis. Mikäli näitä kokemuksia tulee usein, alkaa näiden henkilöiden välinen ihmissuhde rakoilla. Tulee kokemus siitä, ettei tulla toimeen ja toisen kanssa ei pysty kommunikoimaan. Jos kyseessä on kuka tahansa muu kuin oma puoliso, pomo tai työpari, niin asia on helppo ratkaista =) Mutta useimmiten se on juuri se tärkeä ihminen, jolloin tilanne kannatta purkaa kertomalla mitä omasta mielestä tapahtui ja miksi näin kävi. Vastapuoli luultavasti joka tapauksessa pahoittaa mielensä, koska kokee, että arvostelen hänen kommunikaatiotaitoja. Tässä kohtaa kannattaa valita sanansa tarkkaan, ettei totuus paljastu.
Olisi ihana jakaa tämäkin asia extroverttien ja introverttien välillä. Introvertit puhuvat tarkasti ja asiaa ja taas extrovertit maalaavat isolla pensselillä ja puhuvat enemmän fiiliksellä, jolloin ei ole niin väliä, kunhan sanoo sinnepäin. Valitettavasti myös introvertit voivat puhua kehnosti ja löytyy paljon extroverttejä, jotka ovat erittäin selvästi ymmärrettäviä. Näin ollen en nyt saa vedettyä tuota jaottelua tähän, vaikka usein vallitsee stereotypia, jonka kappaleen alussa esitin.
Allekirjoitan kirjoituksen otsikon täysin. Todella monessa tapauksessa kommunikoitaessa oletetaan, että vastapuoli tietää jotain. Tällöin jätetään sanomatta asioita ja se johtaa väärinymmärryksiin. Onko olettaminen huonon kommunikaation pohjasyy? Mielestäni aina ei ole kyse olettamisesta. Toiset ihmiset voivat vain olla niin kehnoja viestijöitä, etteivät edes tajua olettaa ja siksi kommunikoivat vajavaisesti. Onko se tahallista vai tahatonta?
Ihminen voi tahattomasti kommunikoida kehnosti. Mikäli tästä huomautetaan ja kehno kommunikaatio jatkuu, on se tällöin tahallista ja välinpitämättömyyttä. Tällöin vastapuoli ei koe itseään tai pyyntöään arvostetuksi. Ihminen voi myös tiedostamattaan olettaa, että toinen näkee mielessään saman kuvan ja siksi ei vaivaudu selittämään asioita tarkasti. Kun ihminen olettaa tietoisesti toisen tietävän tai muistavan jotain, on hän tehnyt virhearvion eikä tarkistanut onko toinen nyt samalla aaltopituudella.
Käytännössä olettaminen on siis huonon kommunikaation pohjasyy. Tapaus, jossa henkilö ei edes tajua olettavansa, on tapaus, jossa henkilö olettaa tiedostamatta. Asia vaivaa vain niitä, jotka puhuvat tarkkaan ja haluavat ymmärtää näitä henkilöitä. Onneksi pikkuasioissa nämä asiat painetaan villaisella eikä ne jää hampaan koloon. Pidemmällä aikavälillä huono kommunikaatio voi rampauttaa ihmissuhteen.
Ps. Naurattaa, sillä kirjoittaessani tätä yksi henkilö ilmoitti WhatsApissa, että minun paitani on hänellä täällä. Hymyssä suin minun on pakko kysyä, missä sinä mahdat olla? Tässäkään tapauksessa tuo henkilö ei ymmärrä, etten minä voi tietää missä hän on. Ehkä hän olettaa minun ajattelevan hänen olevan kotona =)