Kantin kategorinen imperatiivi on toinen filosofinen periaate, jonka mukaan olen elänyt jo pidemmän aikaa. Se muistuttaa Jeesuksen kultaista sääntöä, mutta on monijakoisempi. Tämä on siis toinen neljästä (1, 3) filosofisesta mietelmästä, jotka toimivat ohjenuoranani. Immanuel Kant on filosofi ja hänen ehdoton käskylause on kuuluisa velvollisuuseettinen moraalikäsitys.
Tässä Kant myös perustelee teon hyvyyttä sillä, millä perusteella tekoon ryhdytään. Kant painottaa, että tämä laki on aina sama olosuhteista riippumatta. Hänen mielestä tämä on ehdoton normi, joka sitoo kaikki järkeviä olentoja. Minä miellän itseni järkeväksi ja tietääkseni olen myös olento. Imperatiivi oli lempi sijamuotoni, joten oli vaikea olla keskittymättä tähän periaatteeseen, kun se tuli eteeni lukion oppitunneilla.
Kant muotoili periaatteen useilla tavoin:
- Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki.
- Kohtele kaikkia ihmisiä, myös itseäsi, ikään kuin he olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä.
- Toimi aina niin kuin tahtosi olisi eettisten periaatteittesi nojalla yleismaailmallinen lain säätäjä.
- Toimi aina niin kuin olisit eettisine periaatteinesi päämäärien kuningaskunnan lakia säätävä jäsen
Mielestäni säännöissä ja periaatteessa ei ole mitään vikaa tai tulkinnan varaa. Älä käytä ketään hyväksi ja toimi siten, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Toki kolmas ja neljäs ilmaisu on ehkä tähän maailmanhetkeen vähän korkealentoista. Nykyään yleismaailmallinen laki voisi olla Internet ja mikähän tällöin oma tahto olisi. Neljäs on aika juhlava, jossa minä olen lakia säätävä jäsen kuningaskunnassa. Mutta niistä saa helposti käsityksen, että nyt ollaan vastuussa ja pitää ajatella isosti.
Tietenkin totuus on, että olemme erilaisia ihmisiä. Se minkälaista kohtelua minä haluan, ei ehkä sovikaan jollekulle toiselle. Minä tykkään selkeistä, lyhyistä ja ytimekkäistä lauseista ja vastauksista. Jos kysyn, mitä haluat tehdä tai kauanko johonkin menee – odotan vastausta ensinnäkin HETI ja TARKASTI. Ei minua kiinnosta mitä toisen on tehtävä vaan minua kiinnostaa kellonaika. Lähes aina ensimmäinen kysymykseni muiden ehdotuksiin on: ”milloin?” Minun tyylini vaikuttaa toisenlaisten ihmisten mielestä kylmältä ja tylyltä. Olen ihan tietoisesti opetellut jaarittelemaan niitä näitä ja puhumaan aiheen sivusta, jotta toiselle tulee olo, että meillä bondaa. Ei sille voi mitään, töissä minua kiinnostaa töiden teko eikä paskanjauhanta. Mutta me emme ole kaikki samanlaisia… mutta tämä nyt ei ollut pointti vaan pelkkä esimerkki omasta elämästäni. Vaikka noudattaisi periaatetta, pitää silti myös ottaa huomioon ihmisten erilaisuus.
Eli koitin äsken sanoa, että kategorinen imperatiivi on kaunis sääntö, mutta sen noudattaminen ei tee ihmisestä välttämättä miellyttävää henkilöä kaikkia kohtaan. Jokainen meistä tulkitsee maailmaa omalla tavallaan ja usein ihmiset, jotka määrittelevät itsensä ”hyviksi” ihmisiksi – eivät ole kuitenkaan aina miellyttäviä. Toki löytyy niitä, jotka tietävät toimivansa ”väärin” ja niitä, jotka eivät edes ajattele omien toimiensa ja käytöksensä vaikutusta ja arvoja.
Kirjoituksen otsikko viittaa ensin marginaaliin. Tarkoitan sillä ihmisten käyttäytymistä ja olemusta. Toiset kuuntelevat marginaalimusiikkia ja ajattelevat toisin. Heidän arvomaailmansa on niin pienessä suhteessa vallitsevaan yleiseen arvomaailmaan, minkä johdosta heidän asiat ovat marginaalisia. Jossain kohtaa viime vuosikymmenten aikana marginaalista alkoi tulla muotia. Alkoi ilmaantumaan erilaisia hipstereitä ja indie-tiesmitä-veikkoja. Pikkuhiljaa marginaalista tuli mainstreemiä. Jos kaikki ovat täysin erikoisia ja omalaatuisisa, niin eikö silloin pikkuhiljaa omalaatuisuuskin ala olla mainstreemiä?
Voiko kirjoituksen otsikkoa täysin sitoa Kantin kategoriseen imperatiiviin. Kyllä ja ei, nyt tulee iso aasinsilta, mutta se ei haittaa – en oikeastaan tarvitse niitä, kun minulla on multikopteri – mutta käytetään nyt tätä. Filosofisten periaatteiden pohtiminen ja esilletuominen on mielestäni marginaalista. Toisaalta ehkä minulla ei vain ole oikeita (facebook) ystäviä, jotka jakaisivat näitä asioita. Olen itse marginaalinen tapaus, kun elän neljän filosofisen periaatteen mukaan ja vielä kirjoitan siitä. Mutta kuten aiemmin totesin, niin erikoisena oleminen on nykypäivää. Sosiaalinen media ja elektroninen jalanjälki on pop. Se on SE juttu nyt.
Eli vaikka yritänkin olla marginaalinen, niin tipahdan kuitenkin valtavirran joukkoon ja kirjoituksen hukkuu tuhansien ja miljoonien muiden samanlaistan pohdintojen sekaan. Olemalla erikoinen ei enää saa statusta vaan sitä on vaan toisenlainen hipsteri. Eikä se minua haittaa, minä en yritä olla erikoinen. Minä haluan olla minä. Siksi olen valinnut nuo neljä arvoa ja elämänohjetta, joilla teen omat elämänvalintani.
Eksyin täysin aiheesta, mutta kuten sanoin, kategorinen imperatiivi on aika yksiselitteinen ja hieno periaate. Se, että soveltaako sitä täysin mulkku diplomi-insinööri vai pullantuoksuinen jooga-opettaja määrittelee lopputuloksen. Yhdessä edellisen kirjoituksen periaatteen (Humen giljotiini) kanssa se muodostaa hyvän parin. Giljotiinilla voi tarkastella omien toimiensa moraalista arvoa, kunhan ensin päättää, ettei kohtele ketään välineenä ja muistaa miettiä, ottaisiko itse vastaan kohtelua jota antaa muille.
Huomaan, että minulla puhdas moraaliarvo ja pohdinta sekoittuvat laajasti syy- ja seuraus-suhteeseen. Ajattelen moraalikäsitystä jo sinänsä toimintana ja siitä johtuvana käytöksenä. Olen jo askelta edempänä, mutta lisäämällä muuttujia yhtälöön teen siitä vaikeaselkoisemman ja persoonallisemman. Sallittakoon se minulle, tämähän on minun blogi =)
