Maailman paras sijoitus

Puhutaan paljon sijoituksista. Niihin saa paljon erilaista opastusta ja yleensä hyötynä on raha. Joissakin malleissa on kiva pyramidi ja niistä saa kuuleman ihan sikana rahaa! On kuitenkin yksi asia, mikä on arvokkaampi kuin raha. Se on aika. Ja jos tarkemmin mietitään, niin se on aika, jolloin olemme terveitä. Eli oma terveys on sijoituksista suurin.

Kaikki jonkin sairauden omaavat ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa, että olisivat terveitä. Kun joutuu kävelemään kyynärsauvojen kanssa kaksi kuukautta, kiittää luojaa, että kävelykyky palautui. Kun silmissä todetaan rappeuma, sitä arvostaa viimeisiäkin hetkiä, kun voi nähdä. Kun ihminen saa sairauden ja syö kalliita lääkkeitä päivittäin, sitä maksaisi mitä tahansa, että olisi terve.

Mikä meitä sitten vaivaa? Miksemme tee kuten pitäisi. Olemme laiskoja ja typeriä – uskomme vasta kantapään kautta. Sanotaan, että 2. tyypin diabeteksen välttää, jos syö terveellisesti ja urheilee kolme kertaa viikossa hengästyttävää liikuntaa. Ei ole kovin vaikeaa eihän. Silti ohjeita laiminlyödään ja sitten valitetaan, kun ollaan kipeitä. Suomen valtiokin säästäisi euron poikineen, jos jengi älyisi elää terveellisemmin.

Miksi aihe tuli mieleeni? Kahdesta syystä, polveni oireilee taas tällä viikolla. Kyykkyyn meneminen ja ihan housujen pukeminen tai istuutuminen sattuu vihlovasti. Tämän lisäksi olimme tiistaina Nuorkauppakamarimme yritysvierailulla Piilosetillä. Nämä kaksi asiaa saivat minut taas arvostamaan terveyttä ja panostamaan siihen taas lisää. Polvessa on sentin murtuma kunnossa olevan rustopinnan alla. Se kuvattiin vähän aikaa sitten – mitään ei voi tehdä ellei polvi räjähdä – kortisonipiikkiä en halua. Todellinen ahaa-elämys tuli Piiloset kierroksella, kun Jan-Erik Breitholtz kertoi heidän tuotteistaan.

Kävelykyky tuntui olevan tärkein taito, mitä ilman en voisi elää. Nyt ymmärrän, että olisi se vielä tylsempää istua pyörätuolissa sokeana. Nyt tulee tärkeää infoa: silmät ja korva auki, nyt tulee dataa! Olen itse töissä käyttänyt SpecSaversin halvimpia laseja ja linssejä. Katson näiden läpi kolmea isoa näyttöä – olen katsonut jo useita vuosia. Juurikin sinisten aaltojen (näyttä, led-tv, kännykkä) katsominen voi aiheuttaa tai nopeuttaa silmärappeumaa20160202_172923. Muutenkin huonot lasit edesauttavat sitä tai vähintään huonontavat näköä.

Piiloset kierroksella tuli esille asiakkaiden terveydestä huolehtiminen. He neuvovat asiakkaitaan terveellisempään elämään ja pidentämään tervettä aikaa. Heillä on myynnissä tuote Tyrni-tuote, joka parantaa ihmisen limakalvojen nestetasapainoa ja elämänlaatua. Minusta on hienoa, että Suomalainen yritys omistaa niinkin hyvät arvot ja vie arvojaan myös ulkomaille. Heillä on hyvät tuotteet ja loistavat arvot – vai oliko se toisinpäin?

Eniten minua kuitenkin kiinnosti heidän tekemät linssit. Kävimme läpi koko prosessin, miten isosta mokkulasta raavitaan pienempää koko ajan. Hiotaan linssit ja laitetaan polttovälit ja muut optiikka-tsyydeemit kuntoon. Heidän linssit ovat todella hyvää laatua ja valmistetaan mittatilauksena asiakkaille Liedossa eli Suomessa. Suurin osa optikkoliikkeiden linsseistä valmistetaan Kiinassa tai Thaimassa – siksi ne ovat niin edullisisa. Sen takia on myös usein vaikea saada vanhoihin kehyksiin uusia linssejä. Kehyksiä pitäisi lähetellä ympäri maailmaa. Ei Piilosetillä, heillä saa uudet linssit myös vanhoihin kehyksiin.

Bbluestop_etusivu_ajankohtaista2_-500x220reitsin esityksen jälkeen mieleeni vain painui ajatus siitä, miten oma näköni on heikentynyt. Minulla on hajataittoa, en yleensä käytä laseja – ainoastaan päätteellä tai television ääressä. Kuvittelin sen riittävän. Nyt hän kertoi sinisistä aalloista, jotka rappeuttavat silmänpohjaa. Kun rappeuma todetaan, ei sille voi enää mitään. Sitä ei voi enää peruuttaa, korkeintaan hidastaa. Heidän linssit ovat ainoat, jotka estävät tuon sinisen valon pääsemisen silmään. Muilla linssinvalmistajilla on erilaisia suojaavia kalvoja, jotka eivät estä sinistä valoa kovin paljon.

Istun töissä monta tuntia kolmen ison ja kirkkaan näytön edessä. Kotona iltaisin televisio on päällä. Kädessä kännykkä loistaa. Silmäni saavat aimo annoksen tuota pitkällä aikavälillä tutkimatonta sinistä myrkkyä. Kuten olemme kotona päättäneet syödä terveellisesti, päätin myös välittömästi hankkia itselleni töihin lasit, joissa on Piilosetin tehtaalla valmistetut linssit. Koska minä haluan nähdä hyvin vielä vuosien päästä. Minä haluan nähdä kuolessani.

Näitä linssejä saa kaikista OPTI+ Optikkoliikkeistä ja Turun lähiseudulta Liedon ja Paimion Silmäasemilta. Paljon näytön ääressä työskenteleville voisi suositella vahvuuksettomia laseja suojaamaan silmiä. Meillä on vain yhdet silmät. Toivottavasti tämä kirjoitus tavoitti mahdollisimman monia. En itse tiennyt tästä mitään, nyt tiedän.

”Toiminta on kauneinta puhetta” – Nyt on aika toimia!