Järjestin eilen oli eilen Kaarinan Nuorkauppakamarin järjestäytymiskokouksen – olen remmin PJ tänä vuonna. Kokouspaikkakin vaihtui muutama tuntia ennen alkua putkirikon takia. Stressitasot olivat muutenkin jo koholla, sitten vielä se esiintyminen. Illalla kokouksen jälkeen tuntui hassulta. Kaikki oli mennyt hyvin, mutta olo oli kummallinen. Tajusin, että minulta puuttuu esiintymisrooli. En tarkoita roolilla, että olisin joku muu kuin oma itseni, mutta eri tilanteissa meillä on vähän erilaiset roolit. Urheillessa sitä on avoimempi ja riehakkaampi, kun taas asiakaspalavereissa sitä vaihtaa kirjakieleen ja nielaisee seipään peräaukon kautta. Oman elämän arjen erilaiset roolit ovat aika paljon kaikkea tuolta väliltä.
Olen huomannut käyttäväni kirjakieltä, mitä lähemmäksi menen tiukkapipo-asialinja-rooliani. Se tulee jotenkin luonnostaan, sitä alkaa puhua paljon selkeämmin, artikulointi paranee ja sanoihin tulee loput mukaan. Kun taas alkaa tunteet nousemaan pintaan ja puhe muuttua rennoksi, astuu Suomen rumin koira kehiin – Turun Murrehan se siinä! Tällöin sitä voi erehtyä hymynkin sekoittamaan joukkoon.
Olen kärsinyt (harvapa olisi nauttinut) esiintymiskammosta ja -jännityksestä koko elämäni. AMK:ssa hain terkkarilta beta-salpaajia, jotta sain pidettyä laatujärjestelmä aiheisen seminaariesityksen. Viestinnässä pidin esitelmän esiintymispelosta. Luin taas teoriaa aiheesta, kuten tavallista ja lähdin ratkomaan ongelmaa. Kirjallisuuden, oppaiden ja vuosien aikana tulleiden kommenttien ja neuvojen perustella löysin lääkkeen aiheeseen. Harjoittelu!
On aivan totta, että vain esiintymällä voi voittaa esiintymiskammon. Aloittaa pienistä yleisöistä ja tutuista ja laajentaen piiriä. No tätähän ei ole helppo toteuttaa, jos ei ole yleisöä. Satuin olemaan ylemmässä AMK:ssa ja siellä opiskeltiin englanniksi. Jokaiseen kurssiin kuului esitys englanniksi. Nuorkauppakamarissa taas oli puhekilpailuja ja erilaisten virkojen myötä tuli muutenkin pakolliseksi esiintyä, kun ihmisille piti kertoa asioita tai ottaa ihmiset vastaan tapahtumassa. Välillä vieläkin sitä voi jännittää pelkästään se, että tuntemattomassa porukassa pitää kertoa kuka on, mitä tekee, ikä, perhe, koulutus jne. Aina jotain unohtuu.
Olen ajatellut, että ehkä tärkein on opetella tilanteet, kun pää menee tyhjäksi tai mokaa jotain. Silloin yleensä kauhu vain ruokkii tilannetta ja tilanne pahenee entisestään. Piano-opettajani usein sanoi, että jatka vain kuin olisi ollut tarkoituskin. Älä välitä siitä. Se oli hyvä neuvo. Samaa kannattaa esiintyessä puhuen noudattaa. Virhettä ei saa imaistua takaisin eikä ketään kiinnosta selittelyt. Jatka vain asiaa ja se unohtuu pian. Sekä sinulta että yleisöltä.
Yhä edelleen esiintyminen jännittää. Nyt Nuorkauppakamarissa virkojen, tehtävien ja kokemuksen myötä minulla on suuri tietämys. Usein neuvotaan esiintymiseen, hallitse asiasi, niin et jännitä sitä. Sen suhteen minun ei tarvitse jännittää, koska minä tiedän mitä olen tekemässä ja esittämäni asiat ovat minulle tuttuja. Nyt alan lähenemään sitä esiintymisen astetta, että pystyn jo hymyilemään, ajattelemaan suhteellisen kirkkaasti ja jopa murjaisemaan ehkä vitsin – oman kamarin edessä. Sen huomasin eilen. Keihäs oli enää puoliksi poikittain peräreiässä, niin vahingossa naurahdinkin välillä.
Näin videon omasta esityksestäni – sain palautetta, että pitäisi käyttää enemmän ääntä. Ja olla rennompi. Katsoin videota, se oli aika kauheaa katseltavaa. Poukkoilin edestakaisin, liikuin nytkähtelevästi. Vähän sama fiilis kuin kännissä ohjaamossa kaikki näyttää ”very smooth” ja ulospäin näyttää kuin Tsernobyl lapsi koittaisi pelata pingistä. Tästä on hyvä aloittaa, tämä on oppimisjärjestö. Yhdistyksen johtamisen lisäksi minä opettelen esiintymään. Minulla pitää olla esiintyessä itsevarmuutta, jotta voin toimia luovana ja älykkäänä ihmisenä yleisön edessä, kuten toimin mukavuusalueellanikin. Minun tulee kehittää paksumpaa nahkaa, jotta voin olla tasalaatuisempi tunteiden suhteen enkä hätkähdä yllättävistä tilanteista yleisön edessä.
Nyt tuli iso pieru näppäimistön kautta.. olin kirjoittamassa roolista. Halusin kertoa koko tarinan, miten tulin eilen illalla ajatelleeksi asiaa. Minä tajusin, ettei minulla ole esiintyjän roolia. Kyllähän minä urheillessa tai illanvietossa olen Kalle-kelmeri, joka heittää typeriä seksistisiä ja pervoja vitsejä. Olen töissä usein tarkka asiantuntija, joka on erittäin korrekti. Lapsen kanssa rooli menee automaattisesti semmoiseksi ”gugu gaga” lässynlää lauluksi. En ole koskaan ajatellut, minkälainen ihminen haluan olla kun esiinnyn. Tai olen, minä haluaisin olla hauska ihminen. Minä olen kateellinen monille ihmisille, esimerkiksi meidän varapuheenjohtajalle Heikille – mitä tahansa hän sanoo, niin se on hauskaa ja ihmiset nauraa vähän väliä. Se on mitä haluaisin, mutta tällä hetkellä sitä en voi olla. En vielä.
Haluaisin olla myös vastuuntuntoinen ja luottamusta herättävä. Miten olla semmoinen mitä haluaa? Olen lukenut käyttäytymispsykologiaa, se ei auta kun on edessä ja jännittää. Kannattaa seurata hyviä esiintyjiä ja lähteä kokeilemaan erilaisia asioita mitä he tekevät. Eilen onnistuin liikkumaan samalla. Puhuin mikrofonin kanssa sekä ilman. Ohjasin PowerPointia samalla ja pikkuhiljaa estradista alkoi muodostua oma mukaavuusalue. Ainakin siltä tuntui, ehkä ulospäin ei näyttänyt niin paljon. Ehkä näytti, ehkä osa ihmisistä ei edes kiinnittänyt niin paljon huomiota siihen vaan keskittyivät asiaan.
Nostamalla näitä asioita tietoisuuteen on jo askeleen lähempänä parempaa esiintymistä. Tietoisuuteen asioiden tuominen aiheuttaa pään sisällä muutosta, mikä sinänsä jo vaikuttaa käytökseen. Kun näistä asioita käy läpi katsoessa esityksiä ja valmistautuessa, niin siinä sitä mentaaliharjoittelee jo valmiiksi. Seuraavalla kerralla menee vielä paremmin. Jos nyt kerroin vitsin, ensi kerralla kerron kaksi. Loppuvuodesta saan yleisön kunnon nauruun alussa ja lopussa.
On tärkeä tietää mitä on ja mihin haluaa. Viiva tai nuoli ei olisi olemassa ilman alku- ja päätepistettä. Esiintyjänä on vaikea olla tietoisesti, jos ei tiedä minkälainen haluaa olla tai mistä lähtee. Toiset ovat luontaisia esiintyjiä, heillä on varmasti muiden asioiden kanssa murheita. Ketään ei ole päästetty niin helpolla, että kaikki olisi heille itsestään selvää tai helppoa. Usein myös asioiden helpolta näyttämisen takana voi olla satoja tunteja harjoittelua, joista ei vaan puhuta tai tiedetä.
Tätä on Nuorkauppakamaritoiminta parhaillaan. Siellä harjoitellaan turvallisessa verkossa asioita ja kykyjä. Kun näitä kykyjä sitten tarvitaan ”tositilanteessa” niin esiintyminen sujuu kuin tanssi. Ulospäin tai työelämään voi näkyä luonteva, itsevarma ja hauska esiintyjä. Eikä heillä ole hajuakaan minkälaiset betonikengät esiintyjällä oli harjoitellessaan.
Tässä Leroy näyttää, miten saadaan keho rennoksi esiintymistä varten =)
Stampa med Leryo (english subtitles)