Esimiestä tai johtajaa on helppo kritisoida. Varjoista on hyvä huudella – varsinkin kun suomi on tätä anonyymia yleisöpalstakansaa. Joukon edessä päätösten tekeminen on kuitenkin todella kuluttavaa. Vastuuhenkilö ei voi olla aina täysin oma itsensä ja usein peilaa toimintaansa ja ristiriitatilanteissa kokee oman persoonan olevan huono. Johtajalla ei ole varaa olla aina oma itsensä, koska hänellä on vastuu alaisten motivaatiosta. Jatkuvasti peilin edessä oleminen kasvattaa ja opettaa, kuten alaisten palaute ja 360-arvio, mutta sisältä kumpuava ahdistava tunne on musertava – jos ei tiedä mistä se johtuu.
En olekaan hetkeen kirjoittanut tänne blogiin. Aloin tuossa jossain kohtaa miettiä, että mistä tämä johtui. Aluksi ajattelin syyn olevan puhtaasti ajanpuute. Onhan tässä ollut puheenjohtajana aika paljon työtä ja tuo pieni lapsikin työllistää kotona. Syksyllä kuitenkin onnistuin aloittamaan aluevaalikokous 2017-projektin ja taloprojektiakin ollaan tässä pyöritetty jo pian vuoden. Rakennuslupahakemus pitäisi lähteä parin viikon sisään. Jotenkin selitys ajanpuutteesta ei kuitenkaan täyttynyt – kyllähän sitä illalla puoli tuntia löytyy itsensä toteuttamiselle. Yksi ilta aloin miettiä asiaa – viimeisimmissä kirjoituksissa olen arvostellut aiempia kirjoituksiani. Blogikirjoittelun alussa tuntui mahtavalta saada ilmaista itseään, mutta tämän vuoden alussa ei tunne ollut enää sama. Aloin hävetä naiiveja tai asenteellisia tekstejä, joista uhkui tunne. Miksi?
Blogin kielenkin piti vaihtua englanniksi – halusin tehdä läpimurron ja kirjoittaa kansainvälisesti. Sen ajatuksen olen toistaiseksi hylännyt. Haluan kirjoittaa paikallisista ja ajankohtaisista asioista, en koe tarvetta kirjoittaa maailmalle, ihan me lokaalit suomalaiset riittävät. Tämäkään ei ollut oikea syy.. näin loppuvuonna alan nähdä kokonaisuuden paremmin. Nuorkauppakamarin puheenjohtajavuosi on erittäin opettavainen, sen tiesin. En tiennyt oikein miksi, nyt tiedän vähän paremmin. Varsinkin yhdistyksen puheenjohtajana joutuu tekemään paljon itse, joutuu motivoimaan ja olemaan myös ristiriitatilanteissa. Yhdistyksen puheenjohtajana ei voi olla täysin oma itsensä, vaan todellakin pitää olla muiden tunteet ja persoonat huomioon – muuten he äänestävät jaloillaan ja jättävät työnsä tekemättä. Näin ei ole tapahtunut meidän kamarissa, kerron teoreettisella tasolla mitä arvelen tapahtuvan.
Nuorkauppakamarissa valmistautuvat puheenjohtajat ja puheenjohtajat käyvät läpi itsensä kehittämisen, palautteen antamisen ja muita johtamisen koulutuksia. Meillä on ollut yksi 360 arvio ja olen saanut muutenkin palautetta tavastani toimia. Kaikkiahan ei voi miellyttää eikä aina pidäkään. Sanotaan myös, että oma persoona on voimavara – näin onkin. Kuitenkin esimies ja johtamisasemassa ei voi kaikkia mielipiteitään tokaista miten haluaa. Auktoriteettina joutuu myös helposti kiistelyjen väliin tai arvostelun kohteeksi. Mitään mullistavaa tai normaalista poikkeavaa ei ole tapahtunut meidän nuorkauppakamarissa – olen ollut vain tosi tarkka tämän kanssa, koska A) olen tarkka ja täsmällinen persoona ja B) isäni on kouluttanut yli 35v ihmistuntemusta, joten tiedän aiheesta jotain. Meillä on aiheesta oma nettitesti www.egoswot.com .
Olen siis hyvin tietoinen miten erilaisia ihmiset ovat, minkälainen itse olen ja mitkä ovat haasteeni ja vahvuuteni. Edellisen lisäksi minussa on vähän perfektionistin vikaa. Mielestäni ei ole järkeä tehdä ”mitään”, jos ei aio tehdä sitä kunnolla. En osallistu kilpailuihin huvin vuoksi, jos osallistun, niin aion voittaa ja teen kaikkeni voiton eteen. Tämmöinen ”oksat pois tieltä, juna tulee – tuut tuut” persoona on kovin ankara itselleen – varsinkin mitä tulee muiden tunteiden ja motivaation huomioon ottamiseen. Jokaisen kokouksen tai tapahtuman jälkeen puin jälkeenpäin, mietin mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Joskus olen saanut ihmiset varpailleen puheillani, joskus teoillani tai ihan vain kirjoittamalla liian asiapitoisia ja suoria sähköposteja – niin kamarissa, töissä kuin yksityiselämässä. Ei varmastikaan välity ulospäin, että minusta tuntuu pahalta, jos joku pahoittaa mielensä takiani. Varsinkin jos vien jonkun ihmisen motivaation tähän ihanaan harrastukseen, soimaan siitä itseäni viikkoja. Ulospäin tämä ei varmasti näy, ei kukaan omista virheistään kehu.
Nyt pääsemme asiaan. Puheenjohtajavuosi 2016 alkoi hyvin ja on jatkunut hyvin. Meillä on hallituksessa hyvä meininki ja kaikki tekevät työnsä. Koska olemme erilaisia ihmisiä ja tämä on harrastus, jota tehdään vapaa-ajalla, tulee väärinkäsityksiä ja välillä asioita pitää selvittää. Näissä tilanteissa olen kokenut oman persoonani huonoksi tähän tehtävään. Emme ole armeijassa, en johda tarkkaan määriteltyä IT-projektia vaan kyse on harrastuksesta, jota tehdään ns. rakkaudesta lajiin. Tämän pitää olla hauskaa.
Olen suoritusorientoitunut ihminen, jonka motto on ”toiminta on kauneinta puhetta”. Heijastelin hallituskollegani kanssa yhtä palaveria ja kysyin, että mitä jos keskustelun tai ideoiden suunta menee ohi päämäärää ja äityy erittäin intohimoiseksi, miten se kuuluu lopettaa. Vastaus oli: ”ei kuulu, se on se millä ihmiset innostuvat ja sitoutuvat enemmän asiaan”. Tämä oli vastaus, jonka asiakeskeisen (introvertti) ihmisen on suunnattoman vaikea ymmärtää. Minullehan motivaatio ja hyvä olo tulee johdonmukaisesta toiminnasta, tavoitteiden saavuttamisesta ja ajanhallinnasta. Yli puolet maailman ihmisistä on ihmiskeskeisiä (extrovertti) ja heille motivaatio syntyy ympärillä olevien ihmisten kanssa syntyvästä kommunikaatiosta ja vuorovaikutuksesta. Edellä mainitussa tilanteessa kokouksessa olin ymmärtänyt olla hiljaa, mutta nyt sain myös ”järkevän perustellun syyn” (joita kaltaiseni ihmiset tarvitsevat) käyttäytyä vastoin omia mallejani ja keskustella aiheen ohi intohimoisesti muita innostaen.
Näitä tilanteita on monia, nämä ovat usein myös tilanteita, jotka aiheuttavat työpaikalla tai harrastuksissa konflikteja. Näin värittäen ja yleistäen ihmiskeskeinen ei niinkään välitä säännöistä ja aikatauluista ”älä nyt viitti, ei se niin vakavaa ole” kun taas asiakeskeisen mielestä säännöt ja aikataulut ovat se juttu, ”jos joku ei noudata sääntöjä, hän ei ole sitoutunut yhteiseen tavoitteeseen”. Meidän sisäisten arvomaailmojen ja elämänkatsomuksen takia samat asiat ja tapahtumat saavat täysin eri merkityksiä ja ilman kommunikaatiota teemme vääriä tulkintoja tilanteista ja toisista ihmisistä.
Yhdessä edellisessä työpaikassani 5 vuotta sitten sain palautteen, että minun pitäisi olla ystävällisempi. Mieleeni kohosi heti kysymys ”miksi, eihän minulle makseta siitä. Ei se lue työnkuvassani”. Ennen kuin avasin suuni, kysyin isältäni mistä on kysymys. Isä otti rautalankakerän ja pihdit sekä sanoi ”pääsääntöisesti olet liian suora ja liian oikeassa, mutta se mitä sinulta pyydetään, on ystävällisyyttä. Ystävällisyys tarkoittaa, että puhu enemmän niitä näitä, kerro vitsi ja hymyile välillä”. Siinä oli selkeä ohje, tein näin ja alkoi taas yhteistyö luistaa töissä. Jok’ikinen tätä lukeva ihmiskeskeinen ihminen ajattelee varmasti, että ”miten joku voi olla noin pölkky”. Samaa minä ajattelen joka kerta, kun joku tulee myöhässä tapaamiseen tai laistaa deadlinestä =)
Käydessäni hallituskollegani kanssa tuota keskustelua puhelimessa kaikki vanhat tiedot ja taidot yhdistyivät mielessäni ja niin sanotusti lamppu syttyi. Olen sitonut omanarvontuntoni liikaa PJ-rooliini. Olen jatkuvasti peilannut, olenko minä hyvä ihminen ja aina kun olen epäonnistunut roolissani tai ollut liikaa oma itseni, olen kokenut olevani huono ihminen. Pieni palautus vanhojen ystävien kanssa vanhaan itseeni ja aktiivinen ajatustyö ja muutama päivä väliä, niin aloin ymmärtää, mikä se ahdistava tunne sisälläni oli, josta mainitsin tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen viimeisessä virkkeessä. Olen soimannut itseäni ja tuntenut olevani huono ihminen, vaikka kyseessä onkin, että olen vain opetellut uuteen rooliin enkä ollutkaan heti hyvä siinä. Jokaisella meillä on monta roolia esim. isä, puoliso, työntekijä, esimies, harrastusystävä, lapsuudenystävä jne. Kukaan ei ole jokaisessa roolissa täydellinen, vaikka näitä erilaisia rooleja on ja niitä olemme itsellemme valinneet.
Sitoessani PJ-roolini omaan omanarvontuntooni koin jatkuvasti tekeväni väärin, kun toimin oman persoonani mukaan. Tämä aiheutti mm. sen, että syyllistyin entistä enemmän eri asioihin mielessäni. Mikä omalta osaltaan aiheutti sen, etten enää halunnut kirjoitella blogiin, etten suututtaisi ketään tai loukkaisi ketään ajatuksillani – joihin minulla on kuitenkin täysi oikeus. Uskon, että tämä kyseinen ihmisenä kasvamisen polku on vaikuttanut paljon muuhunkin käytökseeni ja tuntemuksiini kuluneen vuoden aikana. Oli erittäin huojentavaa tajuta mistä oli kyse. Koska minä oikeasti pidin tänne blogiin kirjoittamisesta, vaikkei tämä kauheasti lukijoita kerääkään. Jätin viimeisen blogaukseni (isäksi kasvaminen) omasta mielestäni ehkä parhaimpaan kirjoitukseeni, jossa oli mielestäni arvot, jota en uskonut kenenkään voivan kumota tai pahoittaa mieltään.
Johtavassa asemassa toimiminen on vähän samanlainen olo kuin norsulla posliinikaupassa. Välillä pitää tehdä tiukkoja päätöksiä, niellä karvasta tekstiä ja kestää kritiikkiä. Mutta itseään ei saa hukata sinne joukkoon. Johtaminen on erittäin kuluttavaa henkisesti. Johtoasemassa olevat ystäväniki ovat kertoneet, ettei se todellakaan ole herkkua. Jatkuva arvostelun kohteena oleminen, omien tarpeiden piilottaminen ja muiden tunteiden varominen ja huomioonottaminen ovat kokopäiväistä työtä – ainakin asiakeskeiselle ihmiselle, joka arvostelee omaa toimintaansa jatkuvasti. Ja näin ollen erittäin opettavaista ja kultaakin kalliimpaa oppia elämästä ja muista ihmisistä. Tämä vuosi on todellakin opettanut minulle jotain.
Eli nyt voin hyvällä omatunnolla sanoa, jos et tykännyt tekstistäni niin haista kukkanen ja painu suolle!
Ps. käy katsomassa minkälainen ihminen sinä olet ja minkälaisten ihmisten kanssa sinulla voi tulla konflikteja www.egoswot.com . Testi on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.